Arvottomat ja elokuvanteon nuoruuden voima – Järvenpään Opiston leffakerhon syksyn unohtumaton tekijävierailu
—Arvottomat – tärkeintä on lähteminen
Järvenpään Opiston leffakerhon syksyn 24 toinen tekijävierailu oli poikkeuksellinen: ensinnäkin vieraita oli kaksi, mikä ei ole harvinaista, ja toiseksi he molemmat olivat kahdessa roolissa eli olivat olleet mukana tekemässä elokuvaa ja nyt tehneet elokuvasta ja sen teosta kirjan. Kyse on tietysti Mika Kaurismäen ensimmäisestä näytelmäelokuvaohjauksesta Arvottomista (1982). Raija Talvio oli toiminut leikkaajan apulaisena ja Mikko Mattila still-kuvaajana. Mikko oli tutustunut Mikaan valokuvakurssilla, jonka jälkeen Mika soitti ja kysyi, että tuutko valokuvaamaan leffaan. Raija oli elokuvalinjan 3. vuosikurssilla ja sattui olemaan narikassa, kun Mika käänsi katseensa ja sanoi, että sinä voisit tulla leikkausassistentiksi. Hän olikin sitten seitsemän vuotta samoissa töissä. Eli rekrytoinnit tapahtuivat intuitiivisesti, Vanhan kuppila toimi työvoimatoimistona. Koko 14 hengen kuvausporukka oli nuorta n. 25-vuotiaita, pari 31-vuotiasta joukossa.
Mikko kertoi, kun he olivat olleet Karkkilassa katsomassa Arvottomia, hän istui eturivissä ja totesi, kuinka iso Peltsi on, kuinka tarkkaa näyttelijäntyötä. Saman hän halusi kokea nyt tässä näytöksessä. Joitakin henkilöitä kamera rakastaa.
Raija kertoi, että tuotannon aikana oli hyvä ja välittävä fiilis. Mika oli hyvä ohjaaja, oikeudenmukainen, eikä pilkunviilaaja. Toisena käsikirjoittajana Mikan lisäksi ja apulaisohjaajana oli Aki Kaurismäki ja dialogi ja hokemat ovatkin nyt tuttuja. Parin päivän päästä koko työryhmä puhui kuin Matti ”Peltsi” Pellonpää. Kokemus kesätöistä oli avaava. Yhtä lukuun ottamatta kaikille tekijöille tämä oli ensimmäinen pitkä elokuva. Jörn Donner oli ennakkoluuloton tuottaja. Tuolloin alkoi uusi kausi, nuorten tekijöiden hurja vapautunut aalto, jonka Täältä tullaan elämä oli aloittanut, mutta Arvottomat meni vielä pitemmälle. Arvottomia myös mainostettiin ensimmäisenä ratikoiden kyljessä, t-paitoja ja tarroja painettiin.
Kuvauspäiviä oli n. 60. Yhdellä otolla mentiin, mihin kaikki olivat asennoituneet. Käsikirjoitus oli dialogin osalta tarkkaa. Loppua kohden vähän suunnitelmia oiottiin ja käsikirjoitettiin kuvausten aikana.
Elokuvassa autolla ajo on keskeinen mielentila. Mika leikkasi leffan myös kansainväliseen levitykseen, mutta jätti ajokohtaukset pois. Sama Volga (entinen oranssi Postin auto) kestävine jousineen oli käytössä koko ajan. Ja monta vuotta sen jälkeenkin.
Leffassa on viiden minuutin materiaali Pariisista, jonne Jörn Donner sai suhteillaan kuvausluvan parin päivän ajaksi. Isabelle Huppertille oli myös kirjoitettu rooli, mutta se oli hänestä liian pieni, Oui ja kaksi sanaa. Hän ei ilmestynyt paikalle.
Elokuvan musiikki on Anssi Tikanmäen, joka menehtyi tänä kesänä ja tämä olikin myös näytös hänen muistokseen. Mikko kertoi, että Tikanmäki oli tarkka mies ja dokumentoi teoksensa synnyn. Arvottomista oli paksu nippu paperia. Mika oli ajatellut, että Finlandia ja Helsinki ovat yhdessä ja leffa alkaakin Finlandialla.
Arvottomat – tärkeintä on lähteminen -kirjan tekijät muistelivat muutakin musiikkikokemusta, sillä tietyt henkilöt johtoportaassa pakottivat kuuntelemaan sen aikaista iskelmälaulajaa Mona Caritaa, eikä autosta saanut poistua ennen kuin biisi oli loppunut, vaikka tavaroita olisi pitänyt kantaa ulos.
Kirjaan on haastateltu kaikki hengissä olevat. ”Oli hauskaa, muistammeko oikein, että oli hauskaa.” Kirja on kronikkaa leffan tekemisestä. Mikan ottamien still-kuvien lisäksi siinä on työ- ja tunnelmakuvia 3000-4000 kuvan joukosta.
Arvottomat merkitsi Raijalle ammatillista kotia elokuvan parissa useiksi vuosiksi assarista leikkaajaksi Akin, Mikan ja Anssi Mänttärin elokuvissa. Mikosta tuli elokuvaohjaaja eikä ”kuunaan päivänä palaisi yliopistolle”. Molemmille leffa merkitsi myös elinikäisiä ystäviä.
Perinteiseen kerhon vetäjän Timo Malmin kysymykseen autiolle saarelle otettavasta leffasta Mikon valinta olisi Touch of Evil – Pahan kosketus (Orson Welles) ja Raijan Tuhkaa ja timanttia (Andrzej Wajda).
Teksti ja kuva: Merja Lehtonen