Oma hyvinvointi vetää kursseille – ”Ei koskaan harmita, että tuli lähdettyä”
—Olemme julkaisseet tänä vuonna opiskelijaesittelyitä kursseiltamme. Tämä on lukuvuoden viimeinen esittely, jonka myötä toivotamme kaikille opiskelijoillemme ihanaa kesää! Lue alta kahden joogakurssin osallistujan näkemyksiä opistosta ja kursseistamme.
Opiston Puistojooga-kurssilla käyvät Aila ja Nina kertovat, että tärkein syy osallistua opiston liikuntakursseille on oma hyvinvointi. ”Toimistotyölle pitää saada vastapainoa ja niveliin liikettä”, he toteavat.
Sekä Aila että Nina käyvät myös muilla kuin joogakursseilla: Aila zumbaamassa ja Nina Aqua Hiit -kurssilla. Aila on muuttanut Järvenpäähän vasta puoli vuotta sitten mutta kertoo osallistuneensa eri kansalaisopistojen kursseille jo vuosien ajan.
”Kursseilla on hyvä hinta-laatusuhde”, hän perustelee.
Nina puolestaan tulee Järvenpään Opistoon viikoittain Vantaalta asti. Hänen mukaansa Järvenpäähän on yhtä helppo tulla kuin vaikkapa Helsinkiin, mutta täällä asiointi on sujuvampaa.
”Maksuton pysäköinti on ollut ihanaa. Minulla on koira mukana autossa, joten voin samalla käydä Rantapuistossa lenkillä. Siinä on hyvä synergia.”
Joogan tärkeimmät vaikutukset näkyvät molempien arjessa. He kertovat saavansa tunneista energiaa ja paremman olon.
”Vaikka tulisi paikalle uupuneena tai harmistuneena jostain, tunnin jälkeen on aina virkeämpi olo. Ei koskaan harmita, että tuli lähdettyä”, Aila iloitsee.
Myös unen laadun parantuminen on yksi merkittävimmistä hyödyistä.
”Rauhallisen joogan jälkeen nukun aina hyvin. Tässä iässä hyvät yöunet eivät ole mikään itsestäänselvyys”, Nina kommentoi.
Osallistujat ovat tyytyväisiä opiston toimintaan, mutta esittävät myös yhden toiveen: puistojoogakausi saisi heidän mielestään jatkua pidempään kesällä.
