Lapset ja nuoret

Opiston tarjonnassa on lapsille ja nuorille suunnattuja kursseja monelta eri ainealueelta. Kursseilla pääsee mm. kehittämään tietoteknistä osaamista, sukeltamaan tanssin ja liikunnan pariin, valmistamaan herkkuja kokkikursseilla, harjaantumaan musiikissa ja opiskelemaan uusia kieliä.  Mukana on myös kursseja, joissa aikuinen ja lapsi voivat harrastaa yhdessä sekä loma-aikoihin sijoittuvia leirejä. Lisäksi järjestämme taiteen perusopetusta.


Taiteen perusopetus Järvenpään Opistossa

Järvenpään Opistossa tarjotaan taiteen perusopintoja lapsille ja nuorille kolmella taiteen alalla: kuvataiteessa, käsityössä ja teatteritaiteessa. Taiteen perusopinnot tarjoavat mahdollisuuden harrastaa valitsemaansa taiteenalaa tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti. Ryhmät muodostetaan ikäkausittain ja opiskelu etenee tasolta toiselle syventyen. Harrastamisen voi aloittaa mistä ikäryhmästä tahansa eikä ryhmiin ole pääsykoetta. Taiteen perusopintoihin voidaan myöntää taloudellisin ja sosiaalisin perustein myös vapaaoppilaspaikkoja, joita kannattaa tiedustella opiston rehtorilta.


Kuvataidekoulu

Tule löytöretkelle kuvataiteen värikkääseen maailmaan!

Järvenpään kuvataidekoulun opetus on yleisen oppimäärän (500 oppituntia) mukaista taiteen perusopetusta, jonka tavoitteena on avata ovia kuvataiteen maailmaan, tarjota mahdollisuuksia kehittyä taiteen tekijänä ja kokijana sekä auttaa löytämään itselle sopivia tapoja tehdä taidetta. Opinnoissa tutustutaan monipuolisesti kuvataiteen eri ilmaisukeinoihin, ilmiöihin, materiaaleihin ja tekniikoihin sekä kuvataiteen teoriaan ja historiaan. Pitkäjänteisen, tasolta toiselle etenevän opiskelun tavoitteena on luoda pohjaa omakohtaisen taidesuhteen kehittymiselle ja kuvataiteen elinikäiselle harrastamiselle. Opinnot tarjoavat eväitä taidealan jatko-opintoihin sekä kehittävät eri aloilla tarvittavaa luovaa ajattelua ja osaamista.

Tunneilla mm. piirretään, maalataan, muotoillaan, valokuvataan ja tehdään videoita kivassa porukassa. Kuvataidekoulussa opitaan luovan työskentelyn taitoja ja ilmaisemaan omia ajatuksia kuvallisesti. Ryhmiä on 1-3 -luokkalaisille, 4-6 -luokkalaisille sekä 7 lk – lukioikäisille.

Kuvataidekoulussa on myös vuosittain vaihtuvia teemaryhmiä, joissa voi syventyä eri taiteen aloihin, esimerkiksi digitaaliseen taiteen tai elokuvien tekemiseen. Järvenpään kuvataidekoulun ryhmät järjestetään Järvenpään Opistolla, Seppälän talolla sekä Kinnarin, Anttilan, Mankalan ja Haarajoen kouluilla.


Käsityökoulu

Kädet luovat!

Käsityö lapsen harrastuksena tuo iloa ja onnistumista käsityön tekemisestä, opettaa suunnittelua ja luovuutta, harjaannuttaa hienomotoriikkaa ja kehittää oppilasta kokonaisvaltaisesti. Lasten ryhmiä on kaksi, joista toinen on suunnattu 1.-3. luokkalaisille ja toinen 4. lk alkaen. Käsityökoulussa suunnitellaan, tehdään käsitöitä sekä kokeillaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita.

Jaa juttu: